Kokoustila rennompaan menoon. Pyöreitä matalia ryhmäpöytiä viisi kappaletta, joissa istumapaikat 14 henkilölle.
Tuohi soveltuu niin ilmapiirinsä kuin rauhallisen sijaintinsa johdosta mm. johtoryhmien palavereihin, pienryhmäkeskusteluihin, mindfulness-hetkiin tai joogatuntiin. Tilan sisustuksessa sekä ikkunoista aukeaa näkymä koivikkoon ja luonnon läsnäolon voi tuntea kaikilla aistella.
Tilaan voidaan toimittaa olevien pöytäryhmien lisäksi säkkituoleja esimerkiksi ideariiheen tai kokouspöydät tilan takaosaan perinteiseen työskentelyyn.
Tilan pinta-ala on 70 m²ja tilassa on kiinteästi 70 tuumainen televisioruutu (Hdmi-liitäntä) äänentoistolla, Wi-Fi (100 Mbit) sekä valko- ja fläppitaulu ja muistiinpanovälineet.
Esimerkki kokouspäivästä Tuohessa
AIVORIIHIPALAVERI
Takana on jo aamupäivä uusien ideoiden ja raamien parissa ja pian on päivän paras hetki edessä, lounastunti. Lopettelette käsiteltävän aiheen ja lähdette jaloittelemaan kohti Tuvan lounaspöytää. Osa ryhmästä päättää nauttia hetken auringonsäteistä ja tulevat ulkokautta vastaanoton vieressä sijaitsevaan Nuuksion Tupa-ravintolaan, toiset siirtyvät sisätiloja pitkin.
Istutte yhdessä pöydän ääreen, jokaisella lautaselleen poimittuna omia herkkuja runsaasta lounastarjoilusta, keiton kruunaa Tuvan oma näkkileipä. "Hmm... On kyllä maukasta tämä siemennäkkileipä, mistäköhän tätä saisi ostaa kotiin" - tuumii eräs teistä. Lounaan jälkeen hän poikkeaa vastaanotossa ja ostaa pussillisen kyseistä leipää kotiin vietäväksi.
Saavutte takaisin Tuoheen, töiden pariin, ja siitä se sitten lähti. kengät jäivät ovenpieleen ja kokoustuolit vaihtuivat säkkituoleilla ideointiin, sukkasillaan kävelyyn, tilaan tulvivasta valosta nauttien. Iltapäivä sujuu kuin huomaamatta ja pian käsillä on päätöskahvien aika, ovi käy ja henkilökuntamme tuo tarjolle Tuvan marjapiirakkaa ja mustikkakauralastuja, kahvin sijaan Nuuksion Smoothiet. Näillä eväillä jaksaa taas.