Viidestä komediaan, fyysiseen teatteriin ja klovneriaan erikoistuneesta näyttelijästä koostuva improvisaatioryhmä Poks! tuo lavalle joka kerta ennennäkemättömän ja asiakkaan maun mukaan räätälöidyn shown. Improvisaatiossa mikään ei ole käsikirjoitettua, joten illasta tulee yleisönsä näköinen: yleisö saa vaikuttaa kohtauksiin esimerkiksi antamalla tapahtumapaikan, henkilöiden välisen suhteen tai jonkin muun määreen. Näiden pohjalta näyttelijät luovat ennennäkemättömiä ja hulvattomia improvisoituja kohtauksia.
Asiakkaan on myös mahdollista antaa etukäteen sisäpiirivitsejä tai muuta asiakkaan sisäistä huumoria, joita Poksin näyttelijät pystyvät sulavasti hyödyntämään illan aikana! Illan kulusta vastaa juontaja, joka pitää huolen, että show etenee ja yleisö saa koetella nauruhermojaan kohtaus toisensa jälkeen. Juontajan lisäksi illassa esiintyy 2-4 näyttelijää.
Tiedustele hintaa illan improvisaatio- hetkeen myynnistämme. Mahdollisuus 30 tai 45 minuutin esitykseen tai väliajalla jopa 1,5 tunnin esitykseen.
Hotel Nuuksio offers a range of versatile spaces for both corporate and private functions, able to cater to groups ranging from 2-200 people. With accommodation suites, a restaurant, spa area as well as lakeside saunas, and nearby unique forest walking routes. We are a popular destination for corporate outings (meetings & team building programs) and family vacations alike. Our meeting rooms include modern conference technology and are situated within the hotel which is next to one of Finland's most accessible and favored nature reserves, Nuuksio National Park.
Hotel Nuuksio is a mere 30 mins' drive from Finland's capital Helsinki and there are easily accessible public transport routes nearby.
Being over 25 hectares in size, the park is rich with flora & fauna and you can often spot rabbits, reindeer and moose roaming through the forest. In this green and natural space, you can truly feel what it's like to breathe fresh air, which is why we are pleased and proud to be able to offer such an environment to all our customers. We invite you to come and share some of these experiences with us. Welcome... or as we say in Finland 'Tervetuloa!'